Aletsch

Zuzanan jäädessä Lauterbrunneniin, lähdin iltajunalla kohti Fieschiä. Siellä tein pikavisiitin urheilukeskusnuorisohostellissa. Hain avaimen, kävin suihkussa ja menin nukkumaan. Aamulla kahdeksalta hoidin check inin, kävin syömässä aamupalan ja checkouttasin.

As Zuzana was staying in Lauterbrunnen, I took the evening train to Fiesch. There I made a quick visit to the sportcenter / youth hostel. I fetched the key, took a shower and went to bed. At eight in the morning I checked in, went to have a breakfast and then checked out.

Edessä oli jälleen yksin pitkistä päivistä. Tavoitteena oli käydä katsomassa Aletsch-jäätikköä. Kävelin juna-asemalle, jonne onnekseni sain jättää osan tavaroistani. Jatkoin matkaa hissille, joka vei minut Fiescheralpiin. Sieltä kävelin tunnelin läpi Gletscherstubelle, josta Märjelenseen ohitse kävelin kohti jäätikköä. Edessäni meni iso ryhmä amerikkalaisia oppaan kanssa ilmeisesti jäätikölle kävelemään. En halunnut jumittua heidän seuraan, joten jätin väliin jäätikön reunalla käymisen, mikä ei edes ollut kovin houkutteleva. Se näytti keväiseltä kadulta, jossa talven lumi ja jää on aivan hiekan peitossa.

It was going to be one of the long days. The goal was to go see the Aletsch glacier. I walked to the train station where, to my rescue, I was able to leave some of my things. I continued to the cable car, that would take me to Fiescheralp. From there I went through a tunnel to Gletscherstube, and pass the Märjelensee towards the glacier. In front of me was a big group of americans with a guide probably going to take a walk on the glacier. I didn't want to get stuck with their group so I decided to skip the trip down to the glacier, because it didn't even look very tempting. It looked like streets in the spring with all the ice and snow covered with sand.

You get plenty of options right as you step out of the cable car station.

The tunnel entrace

Gletscherstube

Lähdin siis kävelemään jäätikköä myötäilevää polkua kohti Bettmerhornin hissiä.

So, I started walking the path that follows the glacier towards the Bettmerhorn cable car.

Kahden hissin ja junan kanssa sählääminen ei kiinnostanut, joten päätin palata takaisin käyttäen UNESCOn vuoristopolkua, joka kulkee Bettmerhornin (2858m) huipun kautta kohti Eggishornin hissiasemaa. Polku poikkesi täysin normaaleista sorapoluista. Osittain sille oli asennettu vaijeria ja rautatappeja avustamaan kulkua, muuten reitti oli vain maalattu kivikkoon.

I wasn't interested in taking two cable cars and a train, so I decided to go back using the UNESCO mountain trail, which goes over the summit of Bettmerhorn (2858m) towards the Eggishorn cable car. In some part of the trail there were wires and iron pins installed to ease the passage. Otherwise the trail was only painted on the rocks.

Päästyäni Eggishorniin otin hissin alas Fieschiin, jossa hain tavarani ja hyppäsin junaan kohti Zermattia. Täällä sitä nyt makoillaan hostellivuoteessa kuunnelle kolmea, kuorsaavaa, kuusikymppistä, japanilaista. Silmiä kirvelee, kun joku heistä keksi käyttää jotain eukalyptustuotetta.

Huomenna pidän välipäivän vaelluksesta ja käyn tutkimassa kaupunkia sen verran, että vahvistan vuoristo-opasvaraukseni.

When I got to Eggishorn, I took cable car down to Fiesch. I collected my things and jumped on to a train to Zermatt. Here I am lieing on a hostel bed listening to three snoring 60ish japanese persons. My eyes are burning, because one of them used some kind of an eucalyptus product.

Tomorrow I will be taking a off day from hiking and just explore the town enough to go and confirm my mountain guide reservation.

Interlaken, tylsä kellokauppa

Toinen kaupungin pääkaduista kulkee rautatieaseman vierestä. Eli, heti kun astut ulos junasta olet krääsätaivaassa. Näitä kello- ja linkkarikauppoja riittää satoja metrejä, välillä välissä on ravintola.

Kävimme katsomassa molemmat kirkot; samalla tontilla sijaitsee sovussa sekä roomalaiskatolilainen että protestanttinen kirkko. Molemmat oli ihan ok, mutta ei mitään suuria säväreitä synnyttäviä, kuten esim Zurichin ja Bernin katedraalit. Kirkkojen vieressä oli linnaksi kutsuttu rakennuskompleksi, joskin se ei siltä näyttänyt.

Syömme ravintolassa, joka on aivan tyhjä vaikka se on pääkadun varrella. Rauha sopii meille. Ravintolan omistaja teettää meille erikoisannokset.

Poikkeamme nykytaidemuseossa, jossa oli viiden taiteilijan yhteisnäyttely nimeltä Tyhjä huone.

Positiivisista asioista korkealle pääsevät kaupungin läpi virtaavat, turkoosin väriset, joet.

Interlaken oli, kuten matkan suunnitteluvaiheessa jo arvelin, turistirysä. Kyllä siellä sen päivä tai puolikkaan viettää, mutta ei sieltä paljoa käteen jää.

Aloitan pakkaamisen, koska lähden tänään kohti Fieschin kylää toisella puolella Jungfrau-vuoristoa. Zuzana joutuu jäämään Lauterbrunneniin, mikä laimentaa fiiliksiä.

Interlaken, ehkä

Kohta pääsee aamupalalle. Sen jälkeen ehkä lähdemme Interlakeniin, mutta sen määrittelee sade. Eilen satoi koko päivän, mutta illalla hieman selkeni, joten kävimme iltakävelyllä. Rakas kainalossa, valaistu vesiputous ja kylien valot, täydellistä.

Välistä jääneet päivät

Oikean reunan arkiston päivät menevät sekasin, mutta tässä lyhyesti päivien 10. ja 11. tapahtumista.

10.7. Salainen reitti Wengeniin

Zuzilla on kuuden tunnin vapaa keskellä päivää, joten lähdemme pienelle kävelylle. Hän näyttää polun ylös Wengeniin kohdasta, josta ei ikinä olisi uskonut, että pääsee ylös. Talvella siellä oli joku kuollut, mutta kesällä reitti on ihan ok.

Polku nousee siksakkia ylös jyrkkää vuorenrinnettä, jonka jälkeen tulee kaunis keto. Näkymä Staubachin putoukselle on upea.

Nautimme maisemista, kukista, perhosista ja toisistamme kunnes kello oli niin paljon, että Zuzin tarvitsi lähteä takaisin. Kävelemme Wengenin kylään, josta jatkan vielä pienen lenkin käyden Leiterhornilla. Ei ollut mitään hajua, että mikä paikka oli kyseessä, mutta viitan sanoma yksi tunti oli sopiva matka.

Koko matka oli tylsässä kuusimetsässä ja nimetty paikka oli pieni katselupaikka laaksoon. Sade läheni, joten aloitin paluumatkan nopsaan.

11.7. Jungfraujoch


Jungfraujoch on Euroopan korkeimmalla sijaitseva rautatieasema, joten sille on annettu lempinimi Top of Europe. Paikalla on myös Sphinxiksi nimetty observatorio. Sieltä myös alkaa Alppien suurin jäätikkö Aletsch.

Sisätilat ovat täynnä matkamuistokrääsämyyjää yms., joten kävelemme suoraan ulos. Jäätikölle on tehty tie/polku lähellä olevalle Mönchjoch-vuoristomajalle. Kävelemme sinne syömään päivän keiton.

Palaamme takaisin. Teemme nopean katsauksen krääsätarjontaan ja jatkamme jääpalatsiin, koska junan lähtöön on vielä aikaa. Jääpalatsi ei ole suomalaiselle mikään tajuntaa räjäyttävä kokemus mitä se voi olla esim aasialaisille. Reitit kulkee jään sisään kaivettuina ja siellä täällä on jotain pikkukivaa. Parhaimpina jäästä veistetyt kotkat. Myös pingviinit olivat söpöjä.

Paluujunan otimme Grindelwaldiin, joka ei eroa muista kylistä mitenkään. Maisemat ja jäätelö olivat kuitenkin erittäin hyvät.

Schynige Platte, Faulhorn, First

Illalla saapui huoneeseen neljä kiinalaista teinineitiä. Jokaisella itseään isompi matkalaukku mukana. Onneksi ehdin saada tavarat selvitettyä aamua varten ennen kuin hullun mylly alkoi; jopa matkustaessa pitää olla kosteusnaamiot ja nukkumisparfyymit.

Kello on 3.47 ja yläpunkkalainen lähtee vessaan. Palattuaan hän alkaa näpynäpynäpyttään tekstaria samalla pudottaen laturin tjsp seinän ja sängyn välistä. Meinaan nousta ja iskeä kuonoon.

Hyvin nukutun yö jälkeen lähdemme Zuzanan kanssa ensimmäisellä junalla kello seitsemän kohti Schynige Platea. Pääsemme perille puoli yhdeksän.

Kylteistä valinta Faulhorn ja Panoramaweg.

Heti vartin kävelymatkan päästä asemalta avautuu huimat näkymät. Polku kulkee harjanteen päällä. Toisella puolella näkyvät järvet Thunersee ja Brienzersee ja Interlaken niiden välissä, kaukana häämöttävät Thunin ja Brienzin taajamat. Toisella puolen pitkä jono vuoria, Eiger, Shreckhorn, Wetterhorn yms.

Interlaken

Brienzersee

Zuzi kuvaa innokkaasti. Kedot kalpenevat toukokuussa nähtävään, mutta Zuzi saa bongattua päivän aikana puolen tusinaa, hänelle uutta, kasvilajia.

Videon taustalla näkyy Faulhorn.

Ystävälliset sveitsiläiset ovat tehneet oikotienkin, jota ei kuvasta edes oikein erota. Normaali reitti näkyy keskellä kuvaa.

Näkymä kaakkoon Faulhornilta, ennen viimeistä pyristystä.

Kiipeämme ylös Faulhornille, jossa suoritan vain nopean checkinin ja jatkamme matkaa kohti Firstiä. Reitti kulkee Bachalpsee-järven kautta, eikä siellä maisema voi paljoa parantua.

Bachalpsee ja takana Wetterhorn ja Schreckhorn

Zuzi tutkimassa purokasveja

Järveltä matka Firstiin on lyhyt ja tylsähkö. Yksi murmeli sentään näkyi.

Menemme Firstin ulkoterassille nauttimaan hyvin ansaittun illallisen, jonka ehdimme syödä minuuttia ennen kuin Mordorin tummat pilvet käyvät päälle. Voimakas tuuli heittelee pienesineitä ja kaataa isompia. Ravintolahenkilökunta juoksee pelastustehtävissä. Vettä sataa vaakatasossa. Metallinen lipputanko on kaarella. Rakeet napsuu ikkunaan.

Kuvan keskellä Faulhorn

Yhtä nopeasti kuin pilvi ilmesty, on se mennyt ohikin. Sade lakkaa kuin seinään ja jopa aurinko yrittää vielä hieman tarjota iltasäteitään.

Zuzie lähtee kohti Lauterbrunnenia ja minulla on vielä jäljellä pieni iltalenkki. Paluu Faulhornille tapahtuu juuri kulkemaamme reittiä, joten keskityn pääasiassa perille pääsyyn. Tästä hyvästä huomaan taittaneeni matkan tuntia nopeammin, mitä kyltin ehdottama aika (2 tuntia 20 minuuttia) on. Nousuakin kertyi yli 500 metriä. Matkalla näin viisi murmelia, joista kaksi alle kymmenen metrin päästä. Hotellin lähellä oli maa valkoisena rakeista.


Tätä kirjoittaessa olen yksin 32-paikkaisessa dormitoryssä. Ei taida aasialaisia kiinnostaa. Vuoren huipulla eikå lämmitystä, tuleepahan makuupussiakin käytettyä.

Liikkeellä 12 tuntia, joista 8 kävelyä. Nousua 1000-1500m. Kilometreistä ei hajuakaan.

Aamuedit:

Auringossa poltetuilla pohkeilla on lähes mahdoton nukkua, koska nipistely ja tuntohermojen signaalitulva täyttää aivot aina kun palanut kohta koskettaa makuupussia, eli koko ajan. Dormityssä ei ole lämmitystä, joten kesämakuupussin päälle saa laittaa huovan. Lämpötila on noin nolla.

Onneksi tästä voi lähteä aamupalalle ja sitten lämmittelemään eli kävelemään kohti Grindelwaldia, josta otan junan Lauterbrunneniin.

Aamuedit part 2:

Vettä sataa. Juttelin aamupalalla San Franciscolaisen, Jeff Goldblumin näköisen, miehen kanssa. Hänet oli em. pilvi yllättänyt kesken kävelyn ja kivien väliin piilouduttaankin hän oli kastunut aivan kokonaan. Onneksi oli ymmärtänyt ottaa edes farkut ja pitkähihaisen mukaan, koska missään ho(s)tellin huoneessa ei ole lämmitystä, joten vaatteita ei saa kuivaksi. Makuupussia hänellä ei ollu ja yö oli kuulemma ollut melko vilpoinen Friscon lämpöön tottuneelle.

Kaakaoo ja marmeladin lisäksi yllätyssektori oli arponut lautaselle juustoa, jossa on kinkkua seassa. Hämmentävää, joskin ihan hyvää.

Keli hieman selkenee, joten lähden liikkeelle. Pilven kuitenkin puskevat vauhdikkaasti, joten näkyvyys oli välillä rajoitettu.

Päästyäni Firstiin, menen kondolalla alas Grindelwaldiin, josta otan junan Lauterbrunneniin.

Hengissä ollaan

Viimeiset pari päivää ovat menneet Zuzien kanssa. Kirjoittelen tarkemmin myöhemmin, ehkä.

Huomenna pitkä päivä edessä (taas). Check out aamulla, onneksi sain varattua punkan 13-14 väliseksi yöksi, joten voin jättää osan kamoista hostellin matkatavarahuoneeseen. Lähdemme seitsemän junalla kohti Schynige Plattea, jonka panoraamapolku kestää kävellä nelisen tuntia, jonka jälkeen saavumme seuraavaan yöpaikkaan, Berghotel Faulhorniin. Sieltä lounaan jälkeen kävelemme katsomaan Bachalpsee-järveä.

Faulhornilla ei nettiä ole, joten koittakaa kestää. Nyt tavaroiden selvittelyyn...

Uudet kengät

Kuten arvata saattoi, säennusteiden sateista ei ollut tietoakaan. Päätin siis olla hukkaamatta aurinkoista päivää junissa ja menin ostamaan uudet kengät paikallisesta putiikista. Erilaisten mallien kokeilun jälkeen ostopäätös osui Meindlin Air Revolution Lite -mallisiin Gore Tex kulkimiin. Ne ovat kevyemmät kuin vanhat eikä hintakaan (300chf eli reilu 250e) ollut aivan mahoton.

Pienoisen jännityksen kanssa päätin heti lähteä testaamaan niitä, jotta karu totuus paljastuisi. Suunnaksi otin Kilchbalmin Gimmelwaldin takana. Gimmelwaldiin pääsee hissillä hieman ennen Stechelbergiä (lähellä Trumbachfallia). Kun huomasin kävelleeni sekä bussipysäkin että polkupyörävuokraamon ohi päätin mennä, yllätys yllätys, kävellen, vaikka siitä tulisikin tunti ja 6km "ylimääräistä". Tulipahan testattua kengät asfaltillakin.

Keliennusteet eivät olleet puolellani, kun vuohetkin olivat jo menneet sateensuojaan Gimmelwaldin kylässä.

En kuitenkaan kääntynyt takaisin, koska kun jotain on päättänyt niin se sitten kanssa tehdään. Kylä on pieni, joten viitta ja polku löytyi helposti. Kilchbalm on paikka laakson päässä, johon useampi vesiputous laskee, joten oltiin menossa joen alkulähteille. Polku meni kuusimetsässä laakson pohjalla.

Koska en yleensä halua palata takaisin samaa reittiä, niin lähdin polulle, joka lähti ylös rinteeseen. Mikäli karttaa katsoo tarkemmin on kyseessä noin 600m nousu. Se oli kuin olisi harpponut portaita 2 tai 3 askelmaa kerrallaan toista tuntia. Kevään aikana suoritettu reeni (34kg rinkan kanssa kämpän portaiden ramppaamista) pelasti. Lihaksissa ei tuntunut missään, mutta lämmönhaihdutus (mikrokuituinen reikäpaita oli aivan läpimärkä) ja hapenotto oli kovilla. Matkalla tuli vastaan saksaapuhuva pariskunta, josta rouva oli sitä mieltä, että alaspäin on helpompaa. Kaikkea sitä....

Oberbergin ja Spielbodenalpin välinen etappi oli erittäin tylsä ja ikävä, koska en suinkaan eksynyt vaan menin vain vaihtoehtoista reittiä, joka oli suurissa määrin mudan ja lehmänpaskan sekoitusta. Sateiden ja purojen vuoksi se oli joissakin kohdin niin pehmeää, että meinasin käydä polvea myöden. Lopulta kuitenkin viisastuin ja palasin soraiselle polulle. Sitä ei tarvinnut kauaa edetä, kun maisemat alkoivat avartua.

Edessä olikin polvet tappava parin sadan metrin jyrkkä laskeutuminen kohti Spielbodenalpia. Tämä pätkä kipeytti ja rasitti jalkojen enemmän kuin koko muu matka yhteensä. Vai että alas on helpompaa...

Päästyäni alas suuntasin kohti Murrenia, josta pääsisin helposti takaisin hostellille. Koska minulla ei ollut mitään tietoa milloin viimeiset junat ja hissit kulkevat lauantaisin suoritin loppumatkan reipasta pikamarssia, koska päästyäni vartin päähän Murrenista alkoi satamaan. Kuljetukset onnekseni pelasi moitteettomasti, vaikka junaa joutuikin odottamaan melkein puoli tuntia. Amerikkalaisrouvat hieman ihmettelivät kun odottaessa ramppasin portaita ylös alas pitääkseni lämpöä yllä.

Retki kesti melkein 7 tuntia. Matkaa kertyi vajaa 20km ja nousua 800m. Uudet kengät olivat suoriutuneet hyvin, ei rakkoja.

Kävellessä ehti nälkä kehittyä, joten vein Zuzanan syömään. Kokeilimme kehuttua sveitsiläistä erikoisuutta nimeltä fondue, jossa leivänpaloja dipataan lämpimään ja sulaan juustoon. Mielestäni se on erittäin yliarvostettu ruokalaji.

Loppuilta menikin mukavasti salamabongausta suorittaen ja niitä näitä jutellessa.

Mitähän sitä tänään yrittäisi. Päätä ja jalkoja särkee, kelistä näyttää tulevan normaalin puolipilvisen aurinkoisen sateinen mit iltaukkosin.