Matkasuunnitelma on hahmottunut. Mahdollisia ja mielenkiintoisia paikka olisi ihan liikaa, mutta päätin, että ennemmin useampi päivä samassa kylässä kuin hullua ravaamista paikasta toiseen.
Lähtöpäivä on 4.7.2011.
Lentolippu menomatkalle Zurichiin on varattu. Siellä suoritan kaupungin ihmettely ja illemmalla menen junalla kohti Berniä, jossa vietän ensimmäiset kaksi yötä. Ensimmäinen täysi päivä on varattu etenkin vanhan kaupunginosan katseluun.
Sieltä suunta on kohti Lauterbrunnen nimistä paikkaa, joka sijaitsee keskeisellä paikalla Bernese Oberlandia ja Jungfrau-aluetta. Se on lähempänä vaellusreittejä kuin esimerkiksi Interlaken, jota tuputetaan joka turistikirjassa yms, joten aikaa kuluu vähemmän matkustukseen. Hostelli on varattu kuudeksi yöksi.
Kuva: Stephen Z Fadem MD
Seuraavat kaksi yötä on tarkoitus viettää Berghotel Faulhornissa, joka sijaitsee muutaman tunnin kävelymatkan päässä Faulhornin (2681m) huipulla. Tavoitteena on ihastella auringon nousua ja -laskua.
Matka jatkuu seuraavaksi kohti Fieschin kylää, jossa vietän kaksi yötä. Hyvää säätä toivoen, jotta voin käydä katsomassa Alppien suurinta jäätikköä Aletsch:
Kuva: Wikipedia
Huipennuksi olen suunnitellut Zermattiin menoa, ja siellä etenkin Breithornin (4164m) huipulle kiipeämistä. Yksityinen vuoristo-opas on varattu 19. päiväksi, mutta säävaraus on olemassa.
Kuva: codelancer @ summitpost.org
Zermattin ympärillä on 400 kilometriä vaellusreittejä, joten suunnitellun kuuden päivän aikana tuskin edes ehdin raapaista pintaa.
Majoitukset ovat siis varattu 22. päivään asti, mutta paluulentoa ei vielä ole. Kuun viimeiseksi viikonlopuksi pitää palata Suomeen kuitenkin.