Kello on jo myöhä. Taivas on tyylikkään mustan sininen. Palaamme Zuzanan (mukava ja nätti respan kesätyöläinen) kanssa hostellille jo aikaisemmin mainitsemasta pubista. Matkalla ihastelemme salamoita. Keli lupailee huonoa aamua, eivätkä viralliset ennusteetkaan ole mieltäylentäviä, joten varaan aamiaisen ja asennoidun chillauspäivään.
Herään seitsemän aikoihin, yllätykseksi kukaan huonetovereista ei härvää mitään. Selailen nettiä, koska aamiaistarjoilu alkaa vasta kahdeksalta. Jälleen kerran keli yllättää, vettä ei sada vaikka hieman kyllä pilviä leijailee. Aamurutiinien (repun pakkaus, COOPista eväät) jälkeen lähden kohti yhtä Zuzien eilen kertomaa vaellusreittiä, jonka eläkeläisindeksi ei ole kaikkein korkein.
Reitti lähtee heti Grutschalpin asemalta, jonne pääsee suoraan Lauterbrunnenin asemalta köysiradalla (mikähä lie fiksuin suomennos cable carille?). Sadan metrin jälkeen tulee eteen jyvien jakaja, polulla on risteys. Vasemmalle lähtee leveä soratie ja oikealle tylyttävän jyrkkä, pieni, polku suoraan kuusikkoon. Koska neidin ohjeet oli, että aina kun tulee risteys niin oikealle. Nousua tulee heti alkuun kolmatta sataa metriä, eli sopiva lämmittely kun ilmakaan ei ole paahtava; +17 ja puolipilvistä, eli melko täydellinen kävelykeli, joskin pilvet syövät näkyvyyden.
Hien virallinen merkki:
Lehmien kellot kalkattavat kuusikossa ilman näköhavaintoa. Myöhemmin niitä kuitenkin löytyy aukeammalta.
Jatkan kohti Pletschalpia ja Dorenhubeliä. Sääsmalltalkit suoritetaan niin englantilaisen rouvan kuin japanilaisen parinkunnan kanssa. Dorenhubelin ja Sonnenbergin puolivälissä istahdan penkille nauttimaan hieman snäkipalaa (™ Jon kansanperinneblogista). Juodessani jogurttia paikalle saapuu kaveri, joka haluaa osingoille.
Saavun Blumental nimiseen laaksoon, joka jopa öisen sateen jälkeen antaa vihjeitä kuinka valtava kukkameri se voi olla. Jälleen kuuluu kilkatus ja kalkatus. Suppenalpin ravintolamajoituspaikan takapihalla lehmät laiduntavat siedettävissä maisemissa.
Seuraava kohde on Schiltalp, mutta en pääse kuin 50 metriä Suppenalpilta kun katastroofi iskee. Toisesta vaelluskengästä lähtee pohja irtoamaan. Viisitoista vuotta yhteisiä taipaleita ja nyt sinä petät!
Suunnitelman muutos, alaspäin täytyy päästä ennen kuin pohjakuvio irtoaa kokonaan. Fläp fläp fläp... 40 minuuttia ja olen Schiltalpilla. Kapinen kettukin nauraa minulle. Fläp fläp fläp, lohduttomasti kyltti ilmoittaa, että Murreniin menee tunti, ja vielä ikävästi alamäkeä.
Lähestyessäni Murrenia murheet jäävät hetkeksi taka-alalle, koska edessäni avautuu tämän reissun tähän astiset parhaat maisemat.
Murrenista otin suosiolla junan takaisin kohti hostellia.
Paikallinen urheiluliikkeen jamppa oli asenteella että "harmi, osta uudet", mutta möi polkupyörän renkaanpaikkausliimaa. Testattu, ei pidä. Ilmeisesti huomenna joutuu lähtemään Interlakenissa käymään. Miksi ei tullut pakattua sitä joustavaa kaksikomponettiliimaa mukaan.
Bonusvideot eiliseltä:
Kleine Scheideggiltä puolisen tuntia Männlicheniin.
Männlichenin huipulta
