Pienoisen jännityksen kanssa päätin heti lähteä testaamaan niitä, jotta karu totuus paljastuisi. Suunnaksi otin Kilchbalmin Gimmelwaldin takana. Gimmelwaldiin pääsee hissillä hieman ennen Stechelbergiä (lähellä Trumbachfallia). Kun huomasin kävelleeni sekä bussipysäkin että polkupyörävuokraamon ohi päätin mennä, yllätys yllätys, kävellen, vaikka siitä tulisikin tunti ja 6km "ylimääräistä". Tulipahan testattua kengät asfaltillakin.
Keliennusteet eivät olleet puolellani, kun vuohetkin olivat jo menneet sateensuojaan Gimmelwaldin kylässä.
En kuitenkaan kääntynyt takaisin, koska kun jotain on päättänyt niin se sitten kanssa tehdään. Kylä on pieni, joten viitta ja polku löytyi helposti. Kilchbalm on paikka laakson päässä, johon useampi vesiputous laskee, joten oltiin menossa joen alkulähteille. Polku meni kuusimetsässä laakson pohjalla.
Koska en yleensä halua palata takaisin samaa reittiä, niin lähdin polulle, joka lähti ylös rinteeseen. Mikäli karttaa katsoo tarkemmin on kyseessä noin 600m nousu. Se oli kuin olisi harpponut portaita 2 tai 3 askelmaa kerrallaan toista tuntia. Kevään aikana suoritettu reeni (34kg rinkan kanssa kämpän portaiden ramppaamista) pelasti. Lihaksissa ei tuntunut missään, mutta lämmönhaihdutus (mikrokuituinen reikäpaita oli aivan läpimärkä) ja hapenotto oli kovilla. Matkalla tuli vastaan saksaapuhuva pariskunta, josta rouva oli sitä mieltä, että alaspäin on helpompaa. Kaikkea sitä....
Oberbergin ja Spielbodenalpin välinen etappi oli erittäin tylsä ja ikävä, koska en suinkaan eksynyt vaan menin vain vaihtoehtoista reittiä, joka oli suurissa määrin mudan ja lehmänpaskan sekoitusta. Sateiden ja purojen vuoksi se oli joissakin kohdin niin pehmeää, että meinasin käydä polvea myöden. Lopulta kuitenkin viisastuin ja palasin soraiselle polulle. Sitä ei tarvinnut kauaa edetä, kun maisemat alkoivat avartua.
Edessä olikin polvet tappava parin sadan metrin jyrkkä laskeutuminen kohti Spielbodenalpia. Tämä pätkä kipeytti ja rasitti jalkojen enemmän kuin koko muu matka yhteensä. Vai että alas on helpompaa...
Päästyäni alas suuntasin kohti Murrenia, josta pääsisin helposti takaisin hostellille. Koska minulla ei ollut mitään tietoa milloin viimeiset junat ja hissit kulkevat lauantaisin suoritin loppumatkan reipasta pikamarssia, koska päästyäni vartin päähän Murrenista alkoi satamaan. Kuljetukset onnekseni pelasi moitteettomasti, vaikka junaa joutuikin odottamaan melkein puoli tuntia. Amerikkalaisrouvat hieman ihmettelivät kun odottaessa ramppasin portaita ylös alas pitääkseni lämpöä yllä.
Retki kesti melkein 7 tuntia. Matkaa kertyi vajaa 20km ja nousua 800m. Uudet kengät olivat suoriutuneet hyvin, ei rakkoja.
Kävellessä ehti nälkä kehittyä, joten vein Zuzanan syömään. Kokeilimme kehuttua sveitsiläistä erikoisuutta nimeltä fondue, jossa leivänpaloja dipataan lämpimään ja sulaan juustoon. Mielestäni se on erittäin yliarvostettu ruokalaji.
Loppuilta menikin mukavasti salamabongausta suorittaen ja niitä näitä jutellessa.
Mitähän sitä tänään yrittäisi. Päätä ja jalkoja särkee, kelistä näyttää tulevan normaalin puolipilvisen aurinkoisen sateinen mit iltaukkosin.
